Vaarallista
(Dangerous)


Täällä Los Angleles’issa terveysviranomaiset tarkastavat kaikki ruokailupaikat, he tutkivat puhtauden, varastoitujen ruoka-aineiden lämpötilan. Ne luokitellaan skaalassa A:sta (Yli90%) C:hen (Alle 80%). Luokittelu on näkyvillä ruokailupaikan ikkunassa selvästi näkyvänä. Kun tulin tänne ensikertaa, minua neuvottiin välttämään ”C” paikkoja, koska saattaa olla terveysriski.

Tänään minun parturini kertoi, että hän sai ruokamyrkytyksen. Niin kysyin häneltä, kuinka hän sai sen. Hän sanoi ostaneensa aamiaisensa eräästä ”C” paikasta. Kysyin häneltä, miksi hän osti sieltä, kun on niin paljon muita. Hän sanoi, että ruoka maistui hyvältä, ja hän oli käynyt siellä pitemmän aikaa, eikä ollut mitään probleemia. Menisikö hän sinne vielä? Ei koskaan oli hänen päättäväinen, mutta jotenkin heikko vastauksensa.

Huolimatta Jayn kokemuksesta ja monen muun hänen kaltaisensa, sellaiset paikat jatkavat liiketoimintaansa, koska ihmiset eivät ota vakavasti varoitusta ikkunassa. Olen todella ymmällä, miksi ihmiset haluavat syödä sellaisissa paikoissa, vaikka on niin monta muuta vaihtoehtoa. Mutta aivan samalla tavalla vihollinen tarjoaa ihmisille syntiä. Raamattu varoittaa, että synnin palkka on kuolema (Room.6:23), ja silti miljoonat ihmiset ottavat siihen osaa, koska he eivät usko varoitukseen, ja koska he ovat selvinneet tähän saakka.

Tämä tuo minulle mieleen kuinka Simson leikitteli liian lähellä jyrkännettä kunnes putosi ja sitten hämmästyi seurauksista. Hän kyllä oli sankari lopussa, mutta mikä ikävä tapa elää viimeiset vuotensa kiertäen myllynkiven ympärillä jauhamassa viljaa. Ajattele, kuinka suuri mies hän olisi saattanut olla, jos hän olisi totellut Herran varoitusta.

Eräs tapahtuma, joka toistuu usein, on kun nuori tyttö tulee raskaaksi ja sitten hämmästyy, miksi se tapahtui juuri hänelle. Näin käy huolimatta vanhempien, opettajien ja sukupuolivalistajien varoituksista. ”Voi, en olisi voinut kuvitella, että se tapahtuu minulle”, on yleisin vastaus.

Samoin on synnin kanssa. Ihmiset ovat kiinnostuneita materialismista, alkoholista, huumeista, seksistä, ylpeydestä, ahneudesta, maailman ystävyydestä ja kaikesta, mistä sana varoittaa, uskoen, että se ei heitä vahingoita. Mutta Salomo sanoo: ”Voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan, puvun häneltä palamatta? Voiko kukaan kävellä hiilloksella, jalkain häneltä kärventymättä?” (Sananl.6:27-28). Tämä näyttää olevan hyvä neuvo, mutta siitä huolimatta miljoonat ihmiset päivittäin leikittelevät tulella ja hämmästyvät, kun palavat. Jaakob sanoo: ”Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee, kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti täytetty, synnyttää se kuoleman. Älkää eksykö rakkaat veljeni” (Jaak.1:14-16).

Kestää varmaan hetken, ennenkuin Jay menee jälleen ”C” luokan ravintolaan, mutta joka päivä uskovat polttavat itsensä synnillä ja siitä huolimatta palaavat takaisin siihen samaan, joka vahingoitti heitä muutama päivä tai tunti sitten. Näyttää siltä, että ihmisluonto ei opi useinkaan, ennenkuin on liian myöhää. Kaliforniassa on ”kolmen kerran laki”, joka sanoo, että kun teet rikoksen kolmannen kerran, joudut automaattisesti elinkautiseen. Luulisi, että kun ihmiset, jotka ovat joutuneet kiinni kahdesta rikoksesta, pysyisivät mahdollisimman kaukana rikollisuudesta, mutta ei, ja sitten, kun joutuvat kiinni, he tuntevat itsensä syrjityksi, kun joutuvat viettämään lopun alämänsä kaltereiden takana!

Kuinka monta kertaa Herra onkaan varoittanut sinua synnin houkutuksista, joista et ole vielä luopunut? Luuletko, että joka kerta, kun olet jotenkin selviytynyt tottelemattomuudesta, olet jotenkin tullut immuuniksi synnin seurauksille? Mutta asia on päinvastoin. Synnissä jatkaminen ei tee immuuniksi, vaan meidän on vaikeampi kuulla Hengen ääntä, joka pyytää meitä kääntymään. ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hebr.3:7-8, 3:15, 4:7).

Herran varoitukset eivät ole peloittelua, vaan ne ovat aitoja varoituksia todellisesta vaarasta. Hän pyytää sinua: ”Poikani kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni” (Sananl.4:20). Jälleen pyyntö kuuluu: ”Tee parannus, käänny, se tie, mitä kuljet johtaa tuhoon”. Kuule hänen ääntään tänään. Lopeta se, mikä tuhoaa elämäsi, suhteesi, terveytesi ja kykysi tehdä Jumalan tahto elämässäsi. Jumala ei halua viedä iloa elämästäsi. Hän tietää ne kätketyt vaarat, jotka meidät kietovat. Hän rakastaa meitä, eikä halua nähdä meidän joutuvan vahinkoon.

Ehkä olet hyljännyt hänen varoituksensa satoja kertoja, eikä mitään ole tapahtunut. Älä enää ota riskiä, tämä voi olla se, joka tuhoaa kaikkein kalleimman sinulta. Miksi palaisit venäläistä rulettia revolverilla, jossa on panos joka reijässä yhtä lukuunottamatta? Onko se riskin arvoinen? Iskuri on voinut lyödä panoksettomaan joka kerta tähän saakka, mutta kuka takaa, että selviät vielä kerran? Minä en usko.

”... ja jos hän (vartija) näkee miekan tulevan maan kimppuun ja puhaltaa pasuunaan ja varoittaa kansaa, ja joka kuulee pasuunan äänen, mutta ei ottanut varoituksesta vaaria, ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, niin hänen verensä tulee hänen oman päänsä päälle: hän kuuli pasuunan äänen, mutta ei ottanut varoituksesta vaaria; hänen verensä tulee hänen päällensä. Jos olisi ottanut varoituksesta vaarin, olisi hän pelastanut sielunsa” (Hes.33:3-5).